Referenssit
Ohjelmistoamme käyttävät mm. seuraavat yritykset:
|
|
BTJ Finland Oy
BTJ Finland Oy on osa ruotsalaista BTJ konsernia. BTJ on Suomessa yleisten kirjastojen aineistovälityksessä markkinajohtaja. Kirjastojen monipuoliseen palvelemiseen keskittyvän yrityksen vahvuuksia ovat kirjastomaailman ja kirjastoasiakkaiden pitkäaikainen tuntemus. Yleisten kirjastojen lisäksi tuotteita ja palveluja kehitetään ja myydään korkeakoulu-, ammattikorkeakoulu-, erikois- ja yrityskirjastoille sekä kouluille.
|
|
Kunta-asunnot Oy
Kunta-asunnot Oy –konserni tarjoaa kehittyvien alueiden kunnille vuokra- ja osaomistusasuntojen omistamista yhteisen valtakunnallisen yhtiön kautta. Yritys toimii 31kunnassa, liikevaihto vuonna 2009 oli 57,1 M euroa ja taseen loppusumma 394,5 M euroa.
|
|
Miele
Carl Miele ja Reinhard Zinkann perustivat Miele-nimisen yrityksen vuonna 1899. Alusta lähtien tärkein vaatimus oli valmistaa maailmanlaajuisesti kaikkein korkealaatuisimpia kodinkoneita ja olla kaikista maailman merkeistä kotitalouksien ehdoton huipputuote.
|
|
Moventas Oy
Moventas on maailman johtavia mekaanisen voimansiirron asiantuntijoita. Se suunnittelee, valmistaa ja markkinoi voimansiirtoratkaisuja prosessi- ja energiateollisuudelle. Moventas toteuttaa strategiaansa keskittymällä kahteen liiketoiminta-alueeseen, teollisuusvaihteisiin (IG) ja tuulivoimavaihteisiin (WG). Yrityksen liikevaihto vuonna 2009 oli 237 M euroa. Yhtiöllä on noin 1200 työntekijää kahdeksassa maassa. Yhtiön päätoimipaikka on Jyväskylässä.
|
|
Promeco Group
Promeco Group on perustettu syyskuussa 2009 kun viisi mekaaniikka -ja sähköalan järjestelmätoimittajaa yhdistyivät. Promeco tarjoaa asiakkailleen mekaanisia ja sähköisiä järjestelmiä suunnittelusta valmistukseen ja asennukseen. Promecon palveluihin kuuluu valmistettavuussuunnittelua, prototyyppi-valmistusta, hankinta-, asennus- ja jälkimarkkinointipalveluita. Promeco Groupin liikevaihto on n. 55 M euroa ja henkilömäärä 320.
|
|
Pro-Source
Pro-Source Oy on vuonna 2002 perustettu markkinoinnin, viestinnän, digimedian, tietotekniikan ja myynnin aloihin erikoistunut suorahaku-, rekrytointi- ja konsultointiyritys. Pro-Sourcen palveluita ovat rekrytointi, suorahaku, henkilöstövuokraus, Try & Hire -palvelu, Pro-henkilöarviointi, Pro-Placement ja konsultointi.
|
|
Suomen Uusioaines Oy
Suomen Uusioaines Oy on Suomen johtava keräyslasin käsittelijä. Yhtiön lasinpuhdistuslaitos aloitti toimintansa vuoden 1995 alussa Forssassa. Tänä päivänä lasinpuhdistuslaitos on tekniikaltaan Pohjois-Euroopan nykyaikaisin ja laitoksella käsitellään vuosittain yli 60 000 tonnia keräyslasia. Keräyslasista jalostetaan uusioraaka-aineita, jotka toimitetaan hyötykäyttöön teollisuudelle.
|
|
Veho Group Oy
Veho-konserni on Suomen johtava autokaupan konserni. Vuonna 1939 Mercedes-Benzin maahantuontia varten perustettu Veho on edelleen perheyritys. Konserni tuo maahan sekä henkilöautoja että hyötyajoneuvoja ja sillä on vahva asema myös vähittäiskaupassa. Veho toimii myös Baltian maissa ja Ruotsissa. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 793 M euroa ja henkilöstön määrä joulukuun 2009 lopussa oli 1942.
|





